Lupataulukko
| Kalastusoikeus | Viehekalastuslupa | Pyynninharjoittaminen | Valvonta | Velvollisuudet
SUOMEN KALASTUSLUPAJÄRJESTELMÄ
KALASTUSOIKEUS
Kalastusoikeus kuuluu lähtökohtaisesti vesialueen omistajalle ja kalastamista varten
tulee yleensä hankkia lupa vesialueen omistajalta (kuten kalastuskunnalta tai
yksityiseltä
vesialueen omistajalta). Tämän lisäksi 18 - 64-vuotiaiden tulee maksaa kalastuksen-
hoitomaksua joko 15 euroa vuodelta tai 5 euroa seitsemän vuorokauden jaksolta.
Edellä mainitun pääsäännön tärkeimmät poikkeukset ovat:
- Pilkkiminen ja perinteinen onkiminen ovat kaikille täysin maksuttomia
yleiskalastusoikeuksia.
- Vesialueen omistajan luvan vaihtoehtona voi maksaa läänikohtaisen viehekalastusmaksun
(27 euroa vuodelta tai 6 euroa viikolta), joka oikeuttaa heittokalastukseen tai vetouisteluun
yhdellä vavalla.
- Yleisellä vesialueella meressä (siis kylän rajan ulkopuolella) on jokaisella
EU-kansalaisella oikeus vapaaseen kotitarve- ja virkistyskalastukseen.
Yleisvesiä koskee lisäksi joukko muitakin määräyksiä.
- Kylässä muutoin kuin tilapäisesti asuvalla (eli omistaa kylässä käytössään
olevan asunnon tai on asunut kylässä yhtäjaksoisesti vähintään neljä viikkoa)
on kyseisen kylän alueella oikeus kohtuullista maksua vastaan saada lupa
vesialueen omistajalta kotitarve- ja virkistyskalastukseen omistajan määräämällä
tavalla ja alueella.
Lähde: Kalatalouden keskusliitto, Kalastuslakia 1999
|